Niina Salonen – Yhdessä #eteenpäin

Käytä äänesi. Kuntavaalit 9.4.

Kiitos

Jätä kommentti

Turkuun valitaan tänä iltana uusi kaupunginvaltuusto. 67 onnekasta ja vastavalittua valtuutettua saa paikan ja vähän reilu 620 jää ilman toivomaansa paikkaa. Oma kampanjani on ollut lyhyt ja tiivis. Politiikan ensikertalaiselle se on kuitenkin ollut ennen kaikkea aivan huikea matka ystävyteen, ryhmähenkeen ja yhteiseen asiaan.

Meitä tuoreita Vihreitä on neuvottu, opastettu, tehtyjä päätöksiä on perusteltu ja tulevaisuuden suuria päätöksiä pohjustettu. Sadan ehdokkaan laumamme on ollut täynnä virtaa ja voimaa yli sukupolvirajojen. Olen silmät suurina kuunnellut parikymppisten (ja nuorempienkin) ehdokkaidemme asiantuntemusta mm. ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja sosiaali- ja koulutuspolitiikasta, yrittänyt imeä kaiken mahdollisen monivuotisilta valtuustokonkareilta.

Itse olen saanut valtavasti tukea myös puolueen ulkopuolelta. Tuki on ollut henkistä ja taloudellista. Jokainen tukiviesti, tsemppaus ja peukku on ollut tosi tärkeä. Uskon kuuluvani politiikan kentille ja on ihana nähdä että monella teistä on sama näkemys. Joten kiitos, ilman teitä kaikkia tämä kampanja ei olisi ollut mahdollinen, käy kuten käy.

Suurin kiitos menee kuitenkin kotiosoitteeseen. Mun perhe on mun maailman peruskallio. Sen päälle voi rakentaa pysyvää ja kestävää. Kiitos Matti ja lapset, rakastan teitä.

 ninnilogo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s